6/08/2010

Päin punaista

Kirjoitin eilen siitä, että on hyvä jos tietää, millaiset vaatteet itselle sopivat, mutta että kannattaa myös kokeilla jotain uutta ja erilaistakin. Noh, sama juttu koskee värejä.


Mulla on ollut todella pitkään päähänpinttymä siitä, että punainen väri ei kerta kaikkiaan sovi mulle ja että mun tulisi välttää sitä viimeiseen asti. En edes tiedä mistä tämä käsitys syntyi, mutta se oli niin vahva, etten edes vilkaissut punaisia vaatteita vuosiin. Luulin tosissani, ettei muiden kuin blondien kannattaisi pitää punaista. :P


No, kuten blogistakin on voinut huomata, olen viimeisen vuoden aikana päässyt tästä käsityksestä vähitellen eroon. :) Kaikki alkoi itse asiassa tästä punaisesta Asoksen mekosta, jonka bongasin viime kesänä alennusosiosta. Mekko oli kaikin puolin niin täydellinen, että päätin viis veisata sen väristä ja tilasin sen. Enpä ole katunut!


Ja siitä se sitten lähti. Nykyään punainen on yksi lempiväreistäni vaatteissa; esimerkiksi lempitakkini on punainen, lempishortsini ovat punaraitaiset... Kannatti siis päästää irti ennakkoluuloista! :D

Tarinan opetus taitaakin olla, että aivan sama, mitä mieltä muut ovat vaatteen tai värin sopivuudesta, kunhan itse viihtyy kuteissaan. Miksi sitä on joskus niin vaikea oppia?

Now Playing: Annie - Heartbeat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti