2/07/2010

I'd do it all again

Hurja viikko! Nykyinen olotila on sitä luokkaa, etten aio koko iltana nousta sohvalta kuin kolmesta syystä: täydentämään teekuppia, hakemaan lisää karkkia ja avaamaan telkkarin. :) Bongasin tuossa jokin aika sitten Pallontallaajien sivuilta todella mielialaa piristävän keskustelun, jossa ihmiset jakoivat mukavimpia matkakokemuksiaan, ja nyt haluan minäkin jakaa yhden sellaisen!

 Tienvarsimaisemaa Bishoista Ranakpuriin päin

Olimme siis Intiassa, tarkemmin sanottuna Rajasthanin osavaltiossa tutkimassa seutua viime keväänä Annin kanssa. Olimme siirtymässä Jodhpurista Ranakpuriin, kun matkan varrella bussistamme posahti rengas. Noh, mikäli joku on tuolla päin joskus matkaillut, tietää, että siellä ei varsinaisesti rengasliikkeitä ihan joka tien varrella sijaitse. Kuskimme päätti siis lähteä puolen tunnin ajomatkan päähän reitiltä hakemaan uutta rengasta rikki menneen tilalle. Meitä kyydissä olevia neuvottiin kävelemään lyhyt matka lähimpään kylään ja odottamaan siellä, kunnes bussi jälleen saapuisi.

Ei muuta kuin jalkaa toisen eteen siis. Lähestyessämme kylää meidät ympäröi hiljainen lapsijoukko, joka juoksenteli ympärillämme meitä tuijottaen. Yleinen hälinä hälytti paikalle ilmeisesti kylän "pomon", vanhan miehen. Kukaan ei oikein tuntunut puhuvan englantia, mutta meille tulkattiin jotenkin olennainen hänen puheestaan: hän käski kyläläisiä tuomaan talosta penkintapaisen suuren puun varjoon, istutti meidät siihen ja tarjosi meille vettä. (Lämpötila pyörii noihin aikoihin 40 asteen kuumemmalla puolella, joten moinen oli erittäin tervetullutta.)
Pikkuhiljaa rohkaistuvia lapsia

Kaivoin laukustani esiin videokameran, ja kuvasin vähän aikaa lapsia, jotka olivat edelleen kummallisen hiljaisia. Kun sitten näytin kuvaamaani pätkää lapsille, syntyi yleinen kiljahdusten ja naurun sekamelska, ja huutoja, joiden merkitys oli helppo arvata ("Kuvaa muakin!"). Kylän naiset naureskelivat tilanteelle ja eräs heistä esitteli meille jopa kehdossa nukkuvan esikoisvauvansa. Eräs kylän mies toi ihailtavaksemme myös suuren hevosen (!), jota sitten kävelytti ympyrää meidän äännähdellessämme ihastelevasti. :) Opetin pienelle, rohkealle tytölle läpsyleikkiä - muut lapset tuntuivat edelleen hieman pelkäävän meitä; saattaa olla, etteivät he olleet koskaan nähneet valkeaihoista ihmistä "livenä". :)
 Suloinen esikoisvauva

Violettihuivinen läpsyleikki-ystäväni :)

Bussia ei saatu kuntoon koko päivän aikana, joten hommasimme itsemme Ranakpuriin pienen moporiksan avulla. Silti tuo aivan vieraiden ihmisten ystävällisyys jäi mieleen todella lähtemättömästi: yhteistä kieltäkään ei löytynyt, mutta silti tärkein tuli ymmärrettyä.

Myöhemmin mietin, että osaltaan tuo hyvin suopea suhtautuminen meihin saattoi johtua myös siitä, että sekä minun että Annin päällä oli tyypilliset intialaisasut, salwar kameezit (lähinnä mukavuussyistä, koska ne olivat viileimmät vaatteet niin kuumalla). Ehkä sillä oli osuutensa, ehkä ei, mutta tuo hieno päivä on kyllä yksi mukavimmista matkamuistoistani. :D

Now Playing: Corinne Bailey Rae - I'd Do It All Again

2 kommenttia:

  1. kärsin kans kroonisesta matkakuumeesta ja tälläisiä tarinoita on aina upea lukea.

    VastaaPoista
  2. :) Ihana kuulla! Kannattaa tosiaan tsekata myös nuo Pallontallaajien sivut, siellä on valtavasti myös muiden kokemuksia! Ensisijaista lääkettä akuuttiin matkakaipuuseen :D

    VastaaPoista