8/28/2009

Löytöjä ja lomailua


...Here I am! Oon pitänyt totaalia nettitaukoa lähes viikon ajan, yay. ;) Sen ajan oon viettänyt onnistuneesti punkaten lähes joka yö eri tutun/kaverin/sukulaisen luona - eli kiitos Hertta and xiexie Sippu!


Vaan on tuolla keskustassa vaaransakin...


Lompakko oli juuri ehtinyt hengähtää, kun päätin loman alkajaisiksi olla surffaamatta nettikaupoissa (se aktiviteetti liittyi niin erottamattomasti tylsiin työhetkiin). Mutta kuinkas kävikään; S sai yllytettyä mut piinaamaan Electronini rauhaa hyvin useaan otteeseen... Löytyi ihanaa pitsineulemekkoa, siihen sopivaa baskeria ja vyötä, hametta, neulepaitaa, rusettikorviksia. Auh. Vain yhdestä asiasta pidättäydyin: kerta kaikkiaan suloisesta punaisesta Accessorizen rusettilaukusta (ja Ben&Jerry'sistä, mutta me vedettiin kyllä sitä vajausta kompensoimaan Pirkka Paras Mansikkajuustokakkujätskiä). Eli siis oli huippukivaa, joka ikisen ihmisen kanssa. :D


Yksi outo asia tapahtui myös lomalle lähtiessäni. Koko sunnuntaiaamun ajan vaivasi tunne, että olin unohtanut jotain erittäin tärkeää, ja junan penkille istahtaessani tajusin: kamera. Oon niin tottunut kantamaan sitä mukana, että olo oli todella hämmentävä. Toisaalta, ehkä on hyvä huomata asioita välillä muutenkin kuin linssin läpi.


Nyt kun olen jälleen täyttänyt kulttuurinjanoni Taidehallin, Tennarin (kolmas kerta surrealisteja!), Didrichsenin ja Villa Gyllenbergin antimilla, on aika turruttaa itsensä Britannian Voguen ja Ellen parissa!
Mekko Vilan, gladiaattorit Pariisista ja laukku Intiasta. Rooman tunnelmaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti