8/09/2011

Sailed away


Ahh-niin-ihanan-rentouttava loma on ohitse ja pian on aika suunnata energiat taas työhön, mutta sitä ennen haluan vielä muistella kivaa reissua. :)
En edes muista, koska olen viimeksi käynyt Tukholmassa ennen tätä minilomaani! Varattiin menopaluut laivalta - vaikka nykyään pääsee helposti lentämälläkin, kyllästyin siihen matkustusmuotoon aika totaalisesti Pariisin-vuoteni aikana. Sitä paitsi Pohjolan kaunista rannikkoa ihastelee vaikka vähän kauemminkin. :) (Perjantai-ilta ja Ruotsinlaiva on silti edelleen maineensa arvoinen. Onneksi omistimme korvatulpat, meidän reissun tarkoitus ei ollut määrättömyyksiin venyvä alkoholinkäyttö. :) )


Kiertelimme Tukholmaa ympäriinsä, söimme hyvin ja tutkimme kaupungin huikeaa taidetarjontaa. Fotografiska museet Slussenissa on aivan älyttömän hieno uutuus, menkää kaikki!! Moderna Museetiin satuimme juuri, kun englanninkielinen yleisöopastus oli alkamassa; selostus oli hyvä, hauska ja kiinnostava. Nationalmuseetiin pakenimme sadetta, mutta siellä esillä ollut Neljä vuodenaikaa -teemanäyttely oli yllättävän hyvä.


Viimeisenä päivänä kiertelimme kaupunkia shoppailumielessä, mutta en löytänyt oikein mitään - en edes Urban Outfittersistä! :) Ainokaiset ostokseni saatte nähdä joku kerta, kun ehdin napsauttaa niistä kuvat. :)


Miksi muuten lyhyenkin loman jälkeen töihin meno tuntuu niin tahmealta?

Translation: I spent my mini-holiday in Stockholm! We took a boat there and back, which was nice, the northern archipelago is so beautiful. We ate well and visited great museums - the best was Fotografiska museet, go there if you're even a little bit interested in photography! Tomorrow I'll be working again, but I'd love to continue this vacation, it was so relaxing...

1 kommentti:

  1. korvatulpat on lähes pakolliset laivalla jos meinaa nukkua :D ...ja muulloinkin toimivat hyvin unilääkkeenä :)

    tuleeko useinkin käytettyä korvatulppia?

    VastaaPoista