Ilmiö nimeltä Harry Potter

Muistan kristallinkirkkaasti erään monen vuoden takaisen kesäisen päivän. Olin yksitoistavuotias. Äitini oli käynyt paikkakuntamme pienessä kirjastossa, ja kuten niin monesti aikaisemminkin, toi minullekin kasan mielenkiintoisia opuksia. Päällimmäisenä pinossa oli sinikantinen kirja, jonka kannessa olevilla hahmoilla oli hassusti piirretyt nenät. Äitini kertoi, että Saksassa asuvat serkkuni olivat suositelleet juuri tätä kirjaa - jopa aikuiset kuulemma lukivat tätä matkatessaan metrolla töihin. Ajattelin, että outoja ovat siellä Saksanmaalla, mutta tartuin kirjaan kuitenkin. Loppu onkin historiaa.

En ole koskaan ollut fantasiakirjallisuuden ylin ystävä, eivätkä suuret massailmiöt sinänsä iske minuun. Olenkin monesti ihmetellyt, miksi juuri Harry Potterit ovat itseni - sekä niin monen muun - kohdalla poikkeus tähän. Osa kunniasta kuuluu loistavalle kielelle - sekä alkuperäisversiolle että suomennokselle. Mutta mikä muu saa minut lukemaan jokaisen kirjasarjan osan yli kahteenkymmeneen kertaan (voi kyllä)? Onko se Harryn kertakaikkinen tavallisuus? Vai se fakta, että luultavasti jokainen lapsi on joskus toivonut ja kuvitellut löytävänsä jonkin täysin erilaisen maailman? Vai kertomuksen detaljien uskomaton runsaus? Mahdotonta määritellä.

Koska muistan kirjat lähes sanasta sanaan ulkoa, ne ovat todellakin erittäin lähellä sydäntäni. Eivät niin, että pukeutuisin rohkelikoksi ja huitoisin oksanpätkällä ilmaa koulun käytävillä, vaan lähinnä niin, että ne ovat aika erottamaton osa elämääni yhdennestätoista ikävuodesta lähtien. Kun ensimmäisen ihastuksen kanssa tuli ongelmia, oli ihana uppoutua Tylypahkan tapahtumiin koko yöksi. Kun muutin ensimmäiseen omaan asuntooni, luin ensimmäisenä iltana uudessa sängyssäni, kuinka Harry nappasi lohikäärmeenmunan luudanvarrellaan lentäen. Valmistauduin englannin yo-kirjoituksiin englanninkieliset Potterit läpi kahlaten. Kun muutin Pariisiin, luin kirjasarjan ranskaksi.

Luulen, että koska nimenomaan kirjat ovat itselleni niin tärkeitä, en ole koskaan tykästynyt elokuvaversioihin - päinvastoin, ne herättivät (ja joskus edelleenkin) lähinnä inhoa. "Miksi tuota ja tuota juonikuviota piti muuttaa? Eikä Hermionen noin pitänyt sanoa!" ja niin edelleen. Olenkin suhtautunut kirjoihin sekä elokuviin täysin omina ilmiöinään.
Kaikesta huolimatta se uusin versio täytynee käydä tarkistamassa... :)