Kun perustin Saffron Daysin, en oikein tiennyt, mitä tahtoisin sillä tehdä. Olin vasta alkanut lukea blogeja aktiivisesti, joten oma tyyli oli hukassa pitkään - asiaan vaikutti myös se, että oli vaikeaa olla täysin oma itsensä, kun piti miettiä tarkkaan, mitä tulee samalla paljastaneeksi. Halusin kuitenkin jonkin kanavan, jota kautta voisin purkaa kiinnostustani vaatteisiin ja omaan tyyliin - tajusin tarvitsevani sellaisen, kun huomasin haluavani Facebookissa hehkuttaa uutta ihanaa mekkoani tai täydellisiä korvakoruja. :) Läheskään kaikki ystäväni eivät ole kiinnostuneita siitä, mitä minulla on milloinkin päälläni, eikä heidän tarvitsekaan olla. Eivät he sen takia ystäväpiiriini kuulu. :D Mutta jos itseä kiinnostaa jokin asia, pitää etsiä kanava, jonka kautta kiinnostustaan voi jakaa ja kehittää. Minulle se oli blogi.
Blogini on käsitetty aika usein väärin. Otaksun sen johtuvan mm. siitä, että suuri osa ystävistäni ja kavereistani ei lue blogeja kovin aktiivisesti. Blogeihin liitetään ajatuksissa edelleen tietty julkisuushakuisuus, mikä on melkoisen vanhanaikaista. Voi olla, että nykyään on jo joitakin bloggaajia, jotka hakevat teksteillään ensisijaisesti julkisuutta, mutta suurin osa meistä bloggaa - uskokaa tai älkää - ihan omaksi ilokseen. Päätin jättää blogini salasanattomaksi alunperinkin juuri siksi, että en kirjoita välttämättä juuri niistä asioista, jotka ystäviäni suuressa määrin kiinnostaisivat. Kun blogi on kaikille avoin, voi joku asiasta samanmielinen osua lukemaan. Jos joku saa hyvän mielen kirjoituksistani tai kuvistani, niin hyvä. Itse saan iloa muiden blogeja lukemalla ja omaani kirjoittamalla. Tämä on minulle ensisijaisesti harrastus, mutta myös sosiaalinen yhteisö - olen saanut tätä kautta muutamia uusia tuttavuuksia.
Pitkään ja sitkeästi on elänyt sellainenkin käsitys, että kirjoitettu sana on painavampi kuin puhuttu. Internetin aikaudella voitaisiin kai vihdoinkin tästäkin päähänpinttymästä luopua. Mm. Risto Niemi-Pynttäri toteaa väitöskirjassaan Verkkoproosa (2007, ntamo), ettei nettikieltä voi verrata perinteiseen proosaan, vaan se on itse asiassa lähempänä puhetta. Joten se, mitä täällä blogissa kirjoitan, voi olla vaikka herjaa tai kärjistystä, ihan kuten puhuessanikin yleensä hieman liiottelen sanavalinnoillani. :)
On myös muistettava, että blogi ei ole yhtä kuin sen kirjoittaja. Tämä blogi on vain yksi pieni osa minusta, eikä se todellakaan kerro minusta kaikkea ihmisenä. Eli vaikka kirjoitan uudesta kynsilakasta, se ei tarkoita, että se oikeasti olisi suurin asia elämässäni sillä hetkellä. (Yhtään siis vähättelemättä kynsilakkoja. Jos Mavalan punainen lakka olisi mies, kosisin sitä. ;D Mutta siis, tiedättehän.)
Kiitos ja kumarrus kaikille lukijoilleni, tästä se lähtee: vuosi 2!
Postauksen kuvat weheartit.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti