5/14/2010

Muistatko miltä tuntuu

Heräsin tänä aamuna viideltä (!!!) tajutakseni, ettei nukuta enää. Hmm. No, päätin käyttää ajan hyödyksi ja aloin pakata tavaroitani kasaan huomista muuttoa varten. Hämmästyttävää, miten kaksi vuotta mahtuu kolmeen pahvilaatikkoon, kahteen matkalaukkuun ja neljään kassiin! Tosin koin kuvaavan hetken vaatekaappia tyhjentäessäni, kun ensimmäinen matkalaukku oli ääriään myöten täynnä - enkä ollut päässyt edes mekkoihin asti. :P


Tänään ovat sitten kevään viimeiset pippalot, teemalla beach party. Olen tuuminut vähän 1950-luvun tyylistä lookia, mutta ennen bileitä aion käydä mm. taidemuseossa, eli fifties-vaatteet kiskon niskaan vasta illemmalla. Anyway, tällaista tänään:
Mekko muistaakseni TFCN (Asoksen sivuilta), kengät Andiamo

Ihanaa, lämmintä perjantaita kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti