8/20/2009

¤%#*&!!



Äääää!!! Yritin leipoa töihin jotain kivaa, koska se nyt on sitten mun tämän kesän viimeinen päiväni tuolla. Sofi teki eiliseksi aivan huippua marenkikakkua, oikeaa konditoria-tason luomusta, joten rima oli tosi korkealla... Haastetta asetti sekin, että systeemin pitää olla täysin gluteeniton ja laktoositon.


Päätin siis vääntää unelmatortun, suht helppoa.


Tai niin mä oikeasti luulin...

En uskaltanut pistää uunia ihan niin koville lukemille kuin ohjeeseen oli merkitty, koska päätin ajan säästämiseksi paistaa tortun kiertoilmalla. Ja kuinkas kävikään; pohja jäi raa'aksi, enkä tajunnut sitä. Täytteet päälle vaan. Totuus paljastui siinä vaiheessa, kun aloin rullata kakkua kasaan: puolet pohjasta jäi kiinni leivinpaperiin ja lopputulos näyttää lähinnä kissan oksennukselta. Joo, varmaan ihan hyvää, mutta raivostuttavaa viedä mitään noin rumannäköistä sellaisten esteetikkojen tuomittavaksi, joita meillä on työpaikan taukohuone täynnä. :(


Lisäksi lupaan nyt pyhästi, että en enää syö itseäni näin järkyttävään ähkyyn. Leipoessa kun on pakko aina kaapia kaikki mahdolliset kulhot... Yörgh.


Kuvan paita on muuten Zarasta. Se oli ehkä ainoa kiva juttu tänään. Loppuun vielä kuva siitä, mitä tapahtuu, kun missään ei ole enää tilaa vesimelonille.

8/19/2009

Flow'n jälkitunnelmissa




Aah, Flow. Mistä aloittaisi...?


Noh, aloitetaan sieltä taivaan kirkkaimmalta huipulta, Jupiter-levy-yhtiön meteoriiteista. Loistavaa musaa!! Tosin soittivat aivan liian vähän aikaa... Muistin taas syyn, miksi tykkään enemmän klubikeikoista. Silti, oli todella mukavaa kuulla Quintessencen biisejä livenä. Salokosken ääni on niin ihana! Ainoa Jupiter-pettymys liittyi Tuomon uusiin lyhyisiin hiuksiin - luultiin ensin, että lavalla oli Lenni-Kalle Taipale.:) Ei siinä, ei näytä siis pahalta lainkaan, mutta kieltämättä jää hieman ikävä sitä lätsän alta pilkistävää hiussykeröä...


The Five Corners Quintet oli myös ihan huippu. Varsinkin ne Stance Brothersin biisit, ai että! Ja Lily Allenkin iski täysillä itkustaan huolimatta. Kaiken kaikkiaan siis ihana sunnuntai ja maanantai-aamu myös, kiitos K jälleen majoituksesta :D.

Sunnuntain asusta en ole kovin ylpeä; piti päättää, laitanko vaatteet, joilla kestän koko päivän ennustetussa sateessa hengailun vai vaatteet, jotka eivät lämmitä/suojaa, mutta jotka ovat kivat. Päädyin käytännölliseen vaihtoehtoon vastoin tapojani, ja kuinka ollakaan, ei ennustettuja sateita näkynytkään kuin yhden lyhyen kuuron verran. Tyypillistä. Ainoa asukuva onkin u-p-e-a-s-t-a keltaisesta Helsingin Sanomat -sadetakista. Pregnancy fashion!


Tässä nyt työskentelen viimeisiä päiviä ennen parin viikon "kesä"lomaani. Haikea fiilis. Vaikka työ on aika rankkaa ollutkin, niin toisaalta porukka on niin mahtava että tekisi mieli vaan hengata taukohuoneessa (mitä pitkälti tänään tehtiinkin, koska pomo on lomalla)...
Samalla tässä haaveilen, että ehtisin jossain välissä pitää edes vähän sellaista perinteistä lomaa, jolloin ei tarvitse tietää, mikä viikonpäivä tai kellonaika on.
Mutta nyt tää lähtee katsomaan nauhalta Vertigoa!

8/13/2009



Tuo eka kuva on oikeasti hämäystä, viime päivät olen viettänyt Helsingissä, mitä nyt yksi ilta/yö pulistiin Hertan ja Annin kanssa Pyynikin uimarannalla...


Eksyttiin suunnitelmien mukaisesti tiistaina pääkaupunkiseudulle yhden työhaastattelun ja parin vapaapäivän ansiosta. (Tosin vain jälkimmäinen kohta koskee minua.) Melkein heti ensimmäiseksi osuttiin Zaraan, mikä koitui turmioksi lompakolle: kahdet kengät, sanoo kuitti. Ups. Noh, loppupäivän pysyttelin aika aisoissa kyllä, nähtiin K ja mentiin Beatrootiin, se oli kiva! Sekä baari että K :). Ylle pääsi Asoksen toinen kaksosmekko, se lyhyt ja tumma, ihan kuin minäkin siis.



Keskiviikon aamu alkoi hitaahkonpuoleisesti, mutta aivan ihanasti luomupuuroaamiaisella Enjoy it. -kuppilassa. Anni liittyi seuraan, ja viimeinkin sai synttärilahjansa, liput Flowin sunnuntaihin! En niin jaksa odottaa, että pääsee tuonne, Tuomo ja The Five Corners Quintet ja Lily Allen ja kaikki!


Keskiviikkona käytiin taas kaupoilla. Saldo: pitkä neule Zarasta ja kolmannet kengät Hennesiltä. Auts! Mutta ne on niin ihanat, valkoiset korkkarit, joissa on sivussa vähän minnaparikkamainen siipikuvio... Kuinka olisin voinut kävellä ohi? Varsinkaan, kun kaksi ääntä hoki korvaan, että "Osta!".:D Miten mulla voikin olla Suomen pahimmat - ja ihanimmat - yllyttäjät ystävinä....:)


Tämän pahanlaatuisen repsahduksen jälkeen päätettiin välttää kauppoja, joten käytiin jälleen katsomassa se Tennispalatsin Suuntana Surrealismi -näyttely. Toivottavasti kolahti yhtä lujaa muihinkin kuin muhun... Loppupäivästä harhailtiin leffaan. Brüno on muuten loistava puheenaihe työpaikan taukohuoneessa, ei jätä ketään kylmäksi!
Takki H&M, huivi GT, baskeri H&M ja korvikset GT.

Junassa suunniteltiin pakoa takaisin Intiaan... Oih. Kiitos muuten K majoituksesta ja kaikille huipusta seurasta!!! Olette ihania!

8/08/2009

Saffron Nights




Jälleen on Tapahtumien yö koettu, tosin suurin osa siitä meni erääseen ihanaan jälleennäkemiseen ja tuttuihin törmäilyyn... Mutta sen voin ainakin todeta, ettei fakiiritemput ole mun juttu. En ollut koskaan tajunnutkaan, miten makaaberilta miekkojen nieleminen todellisuudessa näyttää.



Perjantai meni mukavasti maleksiessa ympäri Tamperetta ja mm. Verkarannassa makoillessa. Ollaan taidettu kehittää viimeksimainitusta ihan oma taiteenlajinsa.



Päälle pääsi ihan uusi Asoksen kukkaleninkini, jonka omistan nyt sitten sekä vaaleana ja pitkänä että tummansinisenä ja lyhyenä.:) Turhamaisuuden huippu, sanoisin. Tuo kaulakoruni on taas oma versioni Carrie-korusta; siinä on arabiaksi mun nimi. Oon muodostanut tohon koruun tosi erikoisen tunnesiteen, se oli aika kauan kadoksissa yhdessä vaiheessa, mutta nyt tuntuu kuin olisi saanut kauan kaivatun ystävän takaisin. Tai sitten sekoitan tunteen Hertan paluuseen...:)




Mekko Asos, baskeri H&M, kaulakoru Marokosta.

8/05/2009

Tapahtumia


Jee. Tänään on jostain syystä tapahtunut tosi paljon ja hyvin nopeasti. Töissä oli huippukiire koko ajan, hoitelin vähän Pariisin-järjestelyjä ja - taddadadaa! - sain uuden kameran! Canonin PowerShot SX200 IS on kyseessä, tossii hieno kapistus. Rakkautta ensi silmäyksellä. Ihana retrokuosi ja sopivan pieni mulle, en vaan jaksa kantaa noita järkkäreitä mukana, tolla tulee oikeasti kuvattuakin.


Nyt oon ihan kuollut, uni kutsuu. Huomenna Tapahtumien yö Trella, yippee! :D
Hame Promod, paita H&M ja puuhelmet Gambiasta.

8/03/2009

Folk'n'Madonna


Löysin kaappeja siivotessani tuollaisen joskus ammoin Tsekeistä tuodun, söötin paidan. Laskin siivouksen yhteydessä myös ne hameeni ja mekkoni, käytössä olevia on tällä hetkellä 42. Ja kaksi on tulossa Asokselta. Ei taida se itsensä hemmottelukaan riittää tekosyyksi?
Pitäisi oppia toi kirpparimyyntitekniikka, joo.
Katon nyt Madonnan Argentiinan-konserttia, tuli äskeisen La Isla Bonita -biisin aikana yhtäkkinen vahva assosiaatio Moulin Rougen tangokohtaukseen. Hmm, outoa. Joo, taidan K olla vähän kateellinen, että pääset sinne Jätkäsaareen töihin... :)
Ja jee, tänään alkoi taas America's Next Top Model, jälleen yksi sarja, johon voin olla koukussa!
Now in My Mind: Getting back to India
"...I wanna take you there!"

8/01/2009

Amphora



Ai että, olen niin tykästynyt tuohon Indiskan keijumekkoon! Ja mekkohamstraus vaan jatkuu; tilasin lopulta Asokselta vielä sen kukkamekon, josta taisin aikaisemmin mainitakin. Hmm. Toisaalta, koen ansaitsevani jotain hemmottelua sen vastapainoksi, että tänään alkoi kuuden päivän työputki. Ja oon jo nyt ihan rätti. :( Quel dommage.
Viime aikoina oon katsonut hulluna leffoja, mm. Marie Antoinetten muutamaan otteeseen (paranee muuten joka katsomalla, suosittelen) ja Neiti Marplea (kirjat on niin hyviä!) sekä 27 Dresses, joka oli täysin tusinakamaa allekirjoittaneen mielestä.


Mekko Indiska, pitkä alustoppi samasta kaupasta, koru ja gladiaattorit New Delhistä. Ruukku on saatu lahjaksi joskus kun Mozart vielä eli.

Now Playing: Quintessence - 30th hour